Kolme kovaa koota: "Kaveria ei jätetä, kotona ei kerrota ja kuolema kuittaa univelat" 
|
Mistä kaikki sai alkunsa...Oli heinäkuun 16. päivä vuonna 2003, kun Olkku aloitti puhelinrumban mielessään joukko tarpeeksi hulluja kavereita ja tavoitteena saada he mukaansa seuraavana kesänä Suopotkupallon MM-kisoihin Hyrynsalmelle. Itse Olkku oli jo muutamana vuonna ollut katsojien joukossa kannustamassa miehensä joukkuetta hurjassa taistossa, jolloin oli syntynyt ajatus, että tämä on meidän Iittiläisten laji! Varsinkin kun kavereita ei tahtonut saada mukaan pelkästään kannustusjoukkoihin.Ensimmäiset puhelinsoitot tapahtui jo suoraan suolta ja aloituskokoonpanossa oli Sari, Paavo, Heidi, Ellu, Riina, Mellu, Auli, Marianna ja Anne. Auli ja Anne olivat ne, joilta Olkku ei edes kysynyt vaan ainoastaan ilmoitti, että lähdemme ja piste. Muutkin lupautuivat ihan pienellä epäröinnillä. Tuija ilmoitti ainoana, että Olkku on täysin hullu, kun edes tuollaista suunnittelee ja sanoi ehdottoman Ein, mutta pienen houkuttelun jälkeen saatiin hänetkin porukkaan mukaan. Olkun mies, Aslak, antoi heti alkuun hyviä neuvoja mm. joukkueen kokoamiseen ja kehottikin kasvattamaan joukkueen kokoa, koska hän oli tahkonnut kisoja alusta, eli vuodesta 1998 asti. Niinpä Olkku alkoikin soitella vähän laajemmin hulluja & hulluutta rakastavia ystäviä läpi. Näin saatiin joukkueeseen Ine, Johanna ja Susanna. Joukkueeseen tarvittiin myös vähän kuntoa, joten tässä vaiheessa yhteyttä otettiin Kipaan. Näin olikin sitten koko ensimmäinen joukkuekokoonpano kasassa. Joukkue perustettiin elokuussa 2003, jolloin aloitettiin harkat ja rahakerjuun suunnittelu. Harkat oli aluksi kaksi kertaa viikossa ja bileitä järjestettiin ensimmäisen vuoden aikana neljät. Keväällä Sarin selkä alkoi kiukutella, joten hän joutui perumaan koko lähtönsä Hyrynsalmelle. Tällöin värvättiin Sarin tilalle Eira. Aslak kyllä neuvoi kokoa vieläkin kasvattamaan, mutta kun autoissa ei ollut enempää tilaa, niin tällä kokoonpanolla lähdettiin vuoden 2004 kisoihin. Suossa rämpiminen oli ihanaa, vaikka vettä tulikin kuin saavista kaatamalla ja kylmäkin piinasi melkein koko ajan. Viikonlopun päätteeksi kuitenkin päätettiinkin, että ei muuta kun ensivuonna uudestaan! Harkkoja alettiin pitämään määrätietoisemmin ja kuntoakin kohottamaan. Tällöin saimme valmentajamme Enkan kuvioihin mukaan auttelemaan meitä mm. tekniikassa. Seuraava vuosi menikin harkkojen lisäksi kaikenlaista touhutessa, järjestimme mm. pikkuturneet hiekalla sekä umpihangessa. Ja niin koitti taas kevät ja heinäkuu alkoi lähestyä. Joukkuekokoonpano hieman pienentyi keväällä työ- ja mammakiireiden vuoksi, joten porukkaan värvättiin taas muutama uusi jäsen. Uusia naarastiikereitä tulikin peräti viisi: Mari, Tea, Leena, Sinttu ja Ulla. Keväällä tehtiin myös kävelyretki Laavulle, jossa oli mukana Sport-lehden toimittaja tekemässä juttua Meidän jengi -palstalle. Vuoden 2005 kisat päästiin pelaamaan täydessä auringonpaisteessa. Suossa rämpiminen oli yhtä ihanaa, tosin pelikentät eivät upottaneet ihan yhtä paljon, kuin edelliskesänä. Tavoitteena kisoissa oli saada yksi maali ja päästä uutisiin ja iloksemme kummatkin tavoitteet toteutuivat! Mainetta & kunniaa, sekä julkisuutta joukkomme on saanut jo aika lailla ja muutama lehtijuttukin meistä on tehty. Lisäksi paikallislehtemme Iitinseutu kirjoittelee meistä tasaisin väliajoin, aina kun jonkun tempauksen olemme saaneet aikaan. Naarastiikerit ovat olleet mukana myös Liiku Terveemmäksi -kampanjassa. Tällä hetkellä suurin projektimme on Hankipalloturneen järjestäminen Iitissä helmikuussa 2006, sekä tietysti ensikesän Suopotkupallon MM-kisat Hyrynsalmella. Naarastiikerit ovat tulleet jäädäkseen! |